Taustavoimaa-apurahat

Kajaven Taustavoimaa-apurahojen seuraava hakuaika on käynnissä. Hakuaika päättyy 28.2.2021.

Taustavoimaa -apuraha on enintään 700 euron suuruinen toimintatuki, jota voivat hakea yhdistykset, kerhot, harrastuspiirit ja muu lapsille ja nuorille harrastustoimintaa järjestävät tahot, jotka toimivat Kajaven sähköverkkoalueella. Apurahan hakuaika alkaa vuosittain joulukuussa ja kestää helmikuun loppuun. Päätöksistä ilmoitetaan hakijoille maaliskuun loppuun mennessä ja tuki maksetaan huhtikuussa.

Apurahoilla tuetaan Kajaven verkkoalueen lasten ja nuorten vapaa-aikatoimintaa monipuolisesti eikä harrastustoiminnan luonnetta ole rajattu. Hakemusten käsittelyssä parhaat mahdollisuudet on hakemuksilla, joissa apurahalle on kerrottu konkreettinen käyttötarkoitus. Lisäksi otetaan huomioon harrastustoiminnan kautta tavoitettavien lasten lukumäärä sekä mahdollinen hakijalle aiemmin myönnetty tuki. Urheiluseuroille suosituksemme on tehdä hakemukset koko seuran osalta yksittäisten juniorijoukkeiden sijaan.

Taustavoimaa -apurahoja myönnetään tänä vuonna yhteensä 5 000 euroa. 

Lisätietoja: Johanna Sula, puhelin 010 226 1469 tai johanna.sula(ät)loiste.fi

 

Apurahan saajat

Vuosi 2019

AC Kajaani juniorit
Etelä Kajaanin Kylät ry
Etnika-Kainuu.Ry
Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry, Kajaanin paikallistoiminta
Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys ry
Kainuun Pesis ry Kajaani
Kajaanin Elo ry
Kajaanin Eränkävijät ry
Kajaanin Planeetta ry
Kajaanin salibandy ry, KSBKajaani
Kajaanin Tennisseura
Kajaanin Uimaseura
Kavala esports ry
Kontinjoen iltapäiväkerho
Kuhmon 4H-yhdistys ry
Kuhmon Kiva Ht C-juniorit
Kylmän Ratsastajat ry
Launch Pad Finland ry
Nakertajan koulun vanhempainyhdistys
Nuaskylän Nuorisoseura ry
Paltamon 4H-yhdistys
Paltamon Urheilijat ry/pesäpallojaosto
Pohjavaaran Seutu ry
Sotkamon Jymy E-tytöt
Sotkamon Jymy ry, B-tytöt lentopallo
Sotkamon Kiekko ry
Suomussalmen Palloseura/Jalkapallojaosto
Suomussalmen Rastin yleisurheilijat
Vaarojen vaeltajat ry

​Vuosi 2018 yhteensä 20 000 €  (Hakuaika alkoi 2017 puolella, jolloin Taustavoimaa-apurahoja oli jaossa tuplasti Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi)

Arktiset Aromit ry
Ballet Kaukametsä tuki ry
High Five Agility Team ry
Hyryn Korpisudet ry
Juurikkalahden Kiri ry
Kainuun kirjailijat ry
Kainuun Kopse ry
Kainuun sydänyhdistys ry
Kajaanin Gymnastics ry
Kajaanin Juntta ry
Kajaanin Kehitysvammaisten Tuki ry
Kajaanin Keskuskoulun vanhempainyhdistys ry
Kajaanin Kipinä ry
Kajaanin Pallokerho ry
Kajaanin Perhokerho ry
Kajaanin Sulkapalloilijat ry
Kalevan koulun liikuntakerhot
Kantele tutuksi kaikille/ Johannan ja Minnan opastuksella
Katinkulta Golf ry
Kuhmon lasten ja nuorten jalkapalloilun tuki Kuja ry
Kuhmon Peurat
Kuhmon Potkijat ry.
Kulttuuriosuuskunta G-voiman iltapäivätoiminta, G-iippa
Lehtikankaan alueen koulujen vanhempainyhdistys
MLL Linnan yhdistys ry
MLL Ristijärven paikallisyhdistys
Otanmäen-Vuolijoen Seuraunioni ry/sirkus
Ristijärven Pyry ry./Johtokunta
Setlementti Kainulan kannatusyhdistys ry
Sotkamon 4H-yhdistys
Sotkamon Jymy ry, suunnistus
Sotkamon Jymy-Pesis ry
Suomen luonnonsuojeluliitto Kajaanin yhdistys ry
Suomussalmen 4H-yhdistys ry
Suomussalmen Rasti, pesäpallojaosto (PesisRasti)
Swimming Club Vuokatti ry
Taitoluistelijat Kajaani ry , TaiKa
Vaalan 4H
Väinämöisen Laulu ja Soitto Ry
Vuottolahden Nuorisoseura ry

Hae Taustavoimaa-apurahaa tällä lomakkeella.

euroa
Nimi, puhelin ja sähköpostiosoite