Timo Jutila on Kajaven uusi toimitusjohtaja

sähköverkko

Timo Jutila (55) on nimitetty Loiste-yhtiöiden sähköverkkoliiketoiminnan johtajaksi ja Kajave Oy:n toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtajana aiemmin toiminut Heikki Juntunen jättää Loisteen ja Kajaven toimitusjohtajan tehtävät. Muutos on astunut voimaan 1.8.

Timo Jutila on viimeisen parin vuoden ajan työskennellyt konsulttina useissa ylimmän johdon muutoshankkeissa. Hänellä on vahva energia-alan tausta ja kokemus aiemmista vastuullisista tehtävistä mm. Fortumissa, Carunalla ja ABB:llä.

- Yhtiömme toimintaan tulee lähiaikoina suuresti vaikuttamaan keskittyminen energiainfrayhtiöksi ja sähkömarkkinalain tuomat muutokset. Timo Jutilalla on vahva kokemus energia-alalta ja erityisesti muutoshankkeiden läpiviemisestä, joten johtajavaihdos tässä kohden tuli ajankohtaiseksi, toteaa Loiste-yhtiöiden toimitusjohtaja Reino Huusko. Samalla hän haluaa kiittää Heikki Juntusta hyvästä työstä.

- Otan erittäin mielelläni vastaan sähköverkkoliiketoiminnan vetovastuun yrityksessä, jonka toiminta perustuu vahvalle osaamiselle ja jonka tavoitteena on olla energia-infran vastuullinen uudistaja. Energia-ala on monella tavalla murroskohdassa ja uskon, että yhdessä osaavien ammattilaisten ja kumppaneiden kanssa pystymme uudistumaan ja luomaan lisäarvoa kaikille sidosryhmillemme, Timo Jutila sanoo.

- Olen saanut toimia useissa vastuullisissa tehtävissä Loiste-yhtiöissä lähes 19 vuoden ajan ja viedä yhdessä asiantuntijoiden kanssa yhtiöiden liiketoimintaa eteenpäin. Vetovastuun vaihto tässä kohdassa on luonteva. Toivotan Timolle onnea vaativassa tehtävässä, Heikki Juntunen kommentoi.

Timo Jutila raportoi tehtävässään Loiste-yhtiöiden toimitusjohtaja Reino Huuskolle.

Lisätietoja
Loiste-yhtiöt, toimitusjohtaja Reino Huusko, puh. 050 5703 427
Kajave Oy, toimitusjohtaja Timo Jutila, puh. 050 4536 016

Haastattelut ja lisätiedustelut viestintä- ja laatupäällikkö Johanna Sula, puh. 050 5300 584.

Ajankohtaista