Uuno-ukkosmyrsky katkoi sähköjä

Ukkosmyrsky aiheutti eilen suurhäiriön sähköntoimitukseen. Ensimmäiset viat sähköverkkoon tulivat illalla kuuden aikaan. Enimmillään 3500 asiakasta oli ilman sähköä.

Perjantai-aamuna klo 8.00 on yhä noin 250 asiakasta ilman sähköä lähinnä Sotkamossa ja Kajaanissa. Eniten vikoja tuli Sotkamoon Lontanniemen, Kallioniemen, Korvanniemen ja Parkuan alueelle sekä Paltamoon Kivesjärven itäpuolelle.

Illalla ja yön aikaan vikoja on ollut korjaamassa noin 35 asentajaa ja perjantaiaamuna saamme lisää henkilöstöä viankorjaukseen. Raivaustyössä on ollut myös 9 motoa.

Kiitämme asiakkaitamme vikapaikkojen ilmoituksesta, joiden ansiosta saimme nopeutettua viankorjausta.

Pyydämme edelleen ilmoittamaan johdoille kallistuneista tai kaatuneista puista käyttökeskuksemme maksuttomaan numeroon 0800 9 2500.

Muistutamme, että kaatuneita puita ei hengenvaaran vuoksi saa itse raivata sähkölinjojen läheisyydessä vaan ilmoittakaa havainnoista käyttökeskukseemme. Jatka soittamista niin kauan, että joku vastaa puheluusi tai se yhdistyy nauhoitettuun häiriöinfoon, jonne voit jättää viestin kaatuneen puun sijainnista.

Sähköverkon tilannetta voi seurata ajantasaisesta keskeytysinfosta.

Lisätietoja antaa käytönjohtaja Mikko Leinonen, puh. 050 311 0845.